torstai 31. elokuuta 2017

Vanha leima



Inkrpirational leikkii ajatuksella, että kaivetaan yksi vanhimmista leimoista aloitteluajalta ja katsotaan mitä tulee. Tällainen tuli. Leima lienee hankittu aikanaa Tiimarista tai Sinooperista.


keskiviikko 30. elokuuta 2017

Nappikukkia


Less is More -haasteessa piti olla jotain konkreettista. Vaikka sitten nappeja. Samalla kokeilin Tim Holtzin tägejä. 


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Jarkko Ahola 40 v


Kummipoika kävi äitinsä ja tätinsä kanssa Jarkko Aholan 40-vuotiskonsertissa ja tilasivat kortin sinne. Toiveena oli artistin kuva, miekka ja ruusu, sekä värimaailma. 


torstai 24. elokuuta 2017

maanantai 7. elokuuta 2017

Kuusi


Tällä kertaa käsintehdyistä papereista työ Jehkotar CRAFTchallengeen

Haasteessa on 3 erilaista haasteen osaa (inspiraatiokuva, luonnos  ja Biisi/laulu/musiikki (= vanha tekstiosuus)

joista voit valita yhden tai useamman osan, joiden innostamana teet työsi haasteeseen.



sunnuntai 6. elokuuta 2017

lauantai 5. elokuuta 2017

Hönnit





Kiipeilevät hönnit ovat taas kokokuvioita, joten skannaus ei ole paras tallennustapa. Toivottavasti siitä saa k uitenkin vähän käsitystä, millaisesta on kyse. 

Otan samalla osaa Less is More -haasteeseen, jossa tuli käyttää etelän hedelmien värejä. 




perjantai 4. elokuuta 2017

Kaksvitoselle


Täyttääkö ystäväsi 25 vuotta? Tai 50, voimme tehdä myös kortin setelistä niin, että se on otettavissa käyttöön helposti.